Murheiden maa

Af
  • Format
  • Lydbog, download
  • Finsk

Beskrivelse

Puolitoista vuotta muuttonsa jälkeen pikkukaupungin kasvatti toimittaja Matias Luoto on sopeutunut hyvin uuteen kotikaupunkiinsa Helsinkiin. Kaikki ei kuitenkaan aina suju niin kuin ihminen olettaa. Jouduttuaan pahoinpidellyksi Matias huomaa pian tutkivansa vanhaa selvittämätöntä murhatapausta, jonka juuret ovat paljon kauempana menneisyydessä kuin itse surullinen rikos, jonka tekijää hän yrittää jäljittää.



Samaan aikaan Matiaksen läheiset ovat tahoillaan suurissa vaikeuksissa. Keskittyessään eri tapauksiin hän joutuu maailmaan, missä raha ja sen puute ohjaavat ihmisten elämää. Sinnikkäät tutkimukset vievät Matiaksen keskelle väkivallan ja koston kudelmaa, josta on vaikea saada pitävää otetta.

Jotain hyvääkin tapahtumien keskeltä löytyy. Yksinhuoltajaäiti ja hänen tyttärensä tuovat persoonallisia sävyjä arkeen.



"Murheiden maa" on kirjan "Kuoleman sukua" itsenäinen jatko-osa.

Sakari Kiuru on ammatiltaan valokuvaaja. Kiuru voitti ensimmäisen FotoFinlandia-kilpailun pääpalkinnon vuonna 1989. Hänen esikoisromaaninsa "Kuoleman sukua" ilmestyi vuonna 2014.Fil størrelse: 286274 KBIndlæst af: Sampo Kerola

Læs hele beskrivelsen
Detaljer
  • SprogFinsk
  • Udgivelsesdato21-12-2020
  • ISBN139788726577525
  • Forlag SAGA Egmont
  • FormatLydbog download

Findes i disse kategorier...

Velkommen til Saxo – din danske boghandel

Hos os kan du handle som gæst, Saxo-bruger eller Saxo-medlem – du bestemmer selv. Skulle du få brug for hjælp, sidder vores kundeservice-team klar ved både telefonerne og tasterne.

Om medlemspriser hos Saxo

For at købe bøger til medlemspris skal du være medlem af Saxo Premium, Saxo Shopping eller Saxo Ung. De første 7 dage er gratis for nye medlemmer. Medlemskabet fornyes automatisk og kan altid opsiges. Læs mere om fordelene ved vores forskellige medlemskaber her.

Machine Name: SAXO082